*KESKEN / UNDER CONSTRUCTION *

**Vapaat pennut sekä pentusuunnitelmat löydät kittens-sivulta!**

Kysyessäsi minulta pentua, toivon että teet sen meilitse, ja kerrot jo heti aluksi hieman itsestäsi ja perheestäsi sekä millaista pentua etsit, oletko kiinnostunut näyttelyistä ym. Minulle saa myös soittaa, mutta vastaaminen tai rauhassa keskusteleminen on joskus haasteellista, toivon että ymmärrät sen… :)

Myyn sfinxin ainoastaan sisäkissaksi. Jos haluaa, ulkoilla voi valjaissa, verkotetulla/lasitetulla parvekkeella tai turvallisessa ulkotarhassa. Ulkoillessa täytyy huomioida niiden ‘tavallisten’ riskien lisäksi myös auringon ja ötököiden tuomat haasteet.

Toivon myös että pääset/pääsette koko perheen voimin pentuja katsomaan, mutta ymmärrän toki että pitkät välimatkat voivat joskus olla ongelmallisia.

Varaus on molempia osapuolia sitova kun varausmaksu on maksettu sovitun ajan puitteissa. Varausmaksun osuus vähennetään loppusummasta. Varausmaksua ei palauteta mikäli varaus peruuntuu ostajan toimesta, mutta jos se peruuntuu esim pennussa ilmenneen seikan vuoksi, varausmaksu tietenkin palautetaan.

Lemmikki/näyttelypennun (eli kissa on jo leikattu tai leikataan sovitun ajan puitteissa, yleensä viimeistään 6-10kk iässä) hinta tänä päivänä on n 1200-1500e, kasvatustasoisen (kasvatusoikeudella) n 2000-2500e. Aivan kaikki myymäni pennut ovat Kissaliitossa /Fifé.ssä rekisteröityjä. Jokaisesta pennusta tehdään virallinen kauppakirja Kissaliiton lomakkeella.

Osamaksua kysytään aina joskus. Jos tunnet voivasi maksaa pennun osissa, etkö saman tein voisi ennemmin  säästää hinnan etukäteen? Olethan myös ajatellut sitä tosiasiaa että se varsinainen rahanmeno vasta alkaa siitä, kun kissa kotiutuu?

Vaikka pentu muuttaakin uuteen kotiin, toivon että pidämme jatkossakin yhteyttä. Neuvon ja opastan ainakin alkutaipaleella, mutta halutessanne myös myöhemmin. Toivon myös että saan tulevaisuudessakin kuulla kuulumisia ja mielellään myös nähdä kuvia.

Joka tapauksessa minulle saa myös tulevaisuudessa soittaa milloin tahansa!

********************************************************************************

**Available kittens and future plans in kittens-page**